maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Kananpoikaa omena-viinietikkakastikkeessa



Kaupan puoleenhintaanlaatikosta löytyi kananpojan minuuttipihvejä vajava kilo. Mukaan se tarttui ja kotona nakkasin pakastimeen odottamaan parempaa hetkeä. Kyseessähän on rintapaloista ohueksi leikattuja pihvejä, jotka ovat (hyvin) miedosti suolattu, mutta muuten naturel. En noudattanut valmistajan reseptiä, jossa neuvottiin: "Paista pihvejä minuutti molemmin puolin". Olisi saattanut olla herkullistakin...

Eikun lihat leivinpaperin päälle ja mausteet pintaan. Suolaa ja mustapippurirouhetta tietenkin. Lisää reilusti sitruunamehua ja valkosipulirouhetta, kuten kuvasta varmaan huomaa. Anna makuuntua sen aikaa, kunnes lihat lämpiävät paistovalmiiksi.

Lämmitä pannu tai tässä tapuksessa riistapata ja ruskista lihat nopeasti molemmin puolin. Tarkoitus ei ole kypsentää, vaan paistaa nätti ruskea pinta. Valkosipulirouhe kylläkin vähän kärähtää. Itse pidän pienestä paahtamisen mausta, mutta rouheen voit lisätä vasta tässäkin vaiheessa.

Vähennä lämpöä reilusti, tee pannuun tilaa ja lisää öljyä ja tomaattipyrettä. Käytä pihvit yksi kerrallaan pyreessä, saat hyvän värin (vrt. ed. kuva). Nyt joku kokki saattaisi olla ruokaan jo tyytyväinen, mutta jatketaan eteenpäin.

Lorauta puolisen desiä omenaviinietikkaa ja anna porista kymmenisen minuuttia, jotta itse etikka haihtuu. Muista laittaa liesituuletin päälle! Viinietikan voit korvata valkoviinillä. Lisää myös chiliöljyä tai vastaavaa.

Tee kulhoon seos, johon käytät purkin kermaa/korviketta, teelusikallinen vahvaa sinappia, 6.3 senttiä maksamakkaraa, 4 rkl omenahilloa ja n. puoli desiä siirappia. Seoksen ei tarvitse olla tasaista, sillä maksamakkara sulaa nopeasti. Kaada lihojen päälle ja jätä hautumaan kansi päällä vähintään tunniksi. Toki ruoka on syötävää jo 10min kuluttua, mutta kokeile joskus hauduttaa perinteistä bolokastikettasi 3 tuntia, niin huomaat eron! Onkohan tämä nyt sitä slow foodia? :)

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makuja makusi mukaan. Olen kyllä joitakin kanaruokia elämäni aikana ehtinyt syödä, mutta tämä sijoittuu mitaleille! Ehdottomasti kannattaa kokeilla, kun on vielä helppo tehdäkin.

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006

Haudutettua teertä padassa

Teeren liha tuppaa helposti kuivamaan paiston aikana. Tästä syystä monet vuoraavat linnun (varsinkin täkkä- eli rintapalat) pekonilla. Cocktailtikuilla saapi hyvin kiinni. Pekoni antaa myös hyvän maun. Toinen vaihtoehto on käyttää isoa valurautaista kannellista pataa, johon teeri kokonaisena sopii. Nyrkillinen voita pataan ja lintua ruskistamaan, miedolla lämmöllä joka puolelta. Tässä vaiheessa lisätään paketillinen pekonia. Lisää puolisen litraa hyvää lihalientä. Jos aitoa lientä ei ole saatavilla, niin lihafondistakin tehty käy. Tarkista, ettei sisällä aromivahvennetta, yleensä natriumglutamaattia. Ethän halua, että kaikki keitoksesi maistuvat samalle? Lisää pilkottuja vihanneksia, esim. sipulia lohkoina, porkkanaa, selleriä. Mausteeksi kokonaisia musta- ja maustepippureita, katajanmarjoja ja pari laakerinlehteä. Suolaa en lisää tässä vaiheessa ollenkaan, sillä pekonista sitä jo tulee ja liemestä on kuitenkin tuleva kastike. Lisäksi pari kourallista puolukoita pakkasesta kattilaan. Myös karpalot sopivat loistavasti. Pistä kansi päälle ja uuniin muhimaan miedolla lämmöllä, esim. max 150c. Kääntele paistia varttitunnin välein ja valele lintua samalla paistoliemellä. Paistoaikaa on vaikea sanoa linnun koosta riippuen. Tarkista kypsyys piikittämällä tikulla lintua rintaan. Jos neste on kirkasta, on lintu kypsä. Ota silloin lintu pois padasta ja kääri folioon. Voit tuikata sen takaisin uuniin pitääksesi lämpimänä, mutta lämpöä alemmas, alle sataan. Keitinliemi lävikön läpi ja kattilaan. Lorauta punkkua pari desiä (muista käydä ostamassa 3 litran pahviviini!). Punaviinietikka käy paremman puutteessa, mutta sitä vain noin puoli desiä. Keittele miedolla lämmöllä varttitunti ja maista. Lisää suolaa ja valkopippuria tarpeen mukaan. Ja lopuksi kuohukermaa vähintään 2dl ja uusi maistatus. Uunissa valmistuu samalla esim. yrttiset lohkoperunat. Vuokaan öljyä, suolaa, pippuria, paprikajauhetta ja yrttimaustetta, esim. timjamia. Sekoita ja pistä uuniin, jotta öljy kuumenee ja mausteet paistuvat. Nyt kun öljy on juoksevaa, lisää pestyt ja lohkotut potut kuorineen vuokaan ja levitä öljy perunoiden joka puolelle. Takaisin uuniin. Muista käännellä välillä. Jos koristella haluat, hae muutamia katajanoksia marjoineen ja pakkasesta kokonaisia puolukoita, karpaloita tai pihlajanmarjoja. Isäntä tuo sitten linnun kokonaisena pöytään kelolankulla!

(Jostain syystä Blogger ei suostunut julkaisemaan kuvaa, sorry)

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Salmiakkijäätelöä



Kesällä tulee syötyä paljon jäätelöä, onhan mukava ajella kaupasta kotiin jäätelöä nuollen! Uutuuksiakin tulee joka kesäksi. Tänä vuonna ne olivat sitten luokituksen alapuolella, esim. Pepe-tuutti piti väkisten syödä! Silläkin hinnalla olisi saanut 2 litraa halppisjäätelöä. Pakastimessa sitten olikin parempi valikoima kuin paikallisessa kaupassa!

Itse se näköjään pitää lakritsijäätelökin tehdä. Ihan hyviä ovat valmistuotteetkin, mutta tuttua on varmaan monelle se lakritsin etsiminen ja sen pienen hitusen säästäminen viimeiseksi, jotta jäisi hyvä maku suuhun.

Vannoutuneella, asiaanvihkiytyneellä salmikistilla löytyy aina kaapista joitain pussukoita. Sunnuntaina sain päähäni valmistaa lakritsi-salmiakkikastiketta itse. Ruokakermapurkkikin löytyi jääkaapista. Ei kun teflonkattila tulelle, ruokakerma ja salmiakit joukkoon ja hämmentämään. Yllättävän nopeasti (10-15 min) salmiakit sulavat ja kastike muuttaa väriään. Kovat turkinpippurin tyyliset sulavat yllättäen nopeimmin ja lakritsit hitaimmin. Hyvä idea onkin jättää sattumia joukkoon. Voin vakuuttaa, että vaniljajäätelö kuumana kaadetun salmiakkikastikkeen kanssa on aivan jotain muuta, mitä kaupasta saa! Kuvanoton jälkeen lisäsin tietenkin kastiketta lisää. Näistä pusseista kastike valmistui:

Seuraavaksi kokeilen tehdä vanilja-sinihomejuustojäätelöä! Nyt siihen ei ole tilaisuutta, sillä olin innoissani laittanut loput jäätelöstä jääkaappiin! :) Mutta jos joku kokeilee, niin ilmoittakaa miten kävi!

Lisäys 17.10.2006 klo 17.39: Selvyyden vuoksi: ei niitä pusseja pidä kokonaan kattilaan tyhjentää. Oman maun mukainen määrä ja sekoitus löytyy maistelemalla. Minulla suhde oli noin 10-5-5 pussien mukaisessa järjestyksessä.

sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006

Karjalanpiirakoita


Eilen aamulla alkoi tehdä mieli kunnon karjalanpiirakoita. Oikein rukiiseen taikinaan tehtyjä riisi- ja perunapiirakoita (joita olen aina tottunut sanomaan vatruskoiksi). Jonkinasteisen himon olen näihin suuritöisiin leivonnaisiin saanut lapsuudestani, sillä sekä äidinäiti että isänäiti olivat mestareita näitä leipomaan. Kuoreen tarvitaan:

- kylmää vettä 3 dl
- suolaa 3 tl
- pehmeää VOITA 50 g
- ruissihtijauhoja 7 dl
- vehnäjauhoja 1,5 dl

Tästä tulee n. 750 g taikinaa eli noin 40 piirakkaa eli 5 pellillistä. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi mieluiten koneella saadaksesi hyvän sitkon. Se on tärkeää, sillä olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman rukiisen taikinan. Pullataikina on erikseen. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään. Sillävälin täytteiden tekoon.

Keitä riisipuuro litraan maitoa. Jos puurosta tulee liian jämäkkää, lisää maitoa saadaksesi löysähkön massan. Perunamuusi tehdään tietenkin itse jauhoisista perunoista. Pilko perunat keittoajan lyhentämiseksi ja huuhdo palat ylimääräisen tärkkelyksen poistamiseksi. Mikään ei ole inhottavampaa kuin syödä tahmeaa muusia. Tämä sitkeys johtuu juuri tärkkelyksestä. Koskaan ei pidä käyttää perunoiden keitinvettä muusin tekemiseen, vaan reilusti voita! Kuumennettua maitoa voi toki laittaa. Itse ensin murskaan perunat survimella, jonka jälkeen otan koneen käyttöön ja ajan tasaiseksi. Nytkin on tarkoitus jättää seos löysäksi, koska uunissa paistamisen aikana muusi kuivuu hieman. Muusia tarvitset reilun kilon.

Pistä uuni niin lämpimälle kuin koneesta irtoaa, mieluiten 300 astetta.

Kun täytteet ovat valmiita, alkaa työläin osuus. Nyt päästetään muori keittiöön ja annetaan pulikka käteen! Leivo taikina vaikka viideksi pötköksi ja jaa kukin pötkö kahdeksaan osaan. Tee jakaminen vasta tarpeen mukaan, sillä taikina kuivuu nopeasti. Säilytä taikinaa muovin alla.

Sitä mukaa kun kauniita, soikean muotoisia ja ohuita piirakkapohjia tulla tupsahtaa, täytä ne valmiiksi ja rypytä. Lusikka ja tasoittamiseen tarkoitettu veitsi ovat näppärä pitää lasissa, jossa on öljyä. Helpottaa huomattavasti, kun täyte ei tartu kiinni. 8 piirakkaa mahtuu kivasti yhteen peltiin. Perunapiirakat olen muuten tottunut tekemään pyöreiksi.

Jotkut tuppaavat voidella piirakat kananmunalla, mutta itse en ole katsonut sitä tarpeelliseksi, sillä väri tarttuu ihan mukavasti ilmankin. Samoin jotkut laittavat kananmunan täytteisiin, sekin on mielestäni turhaa.

Paista pelti kerrallaan kunnes väriä on mukavasti eli n. 15 minuuttia. Tässä ajassa ehdit hyvin tehdä seuraavan pellillisen valmiiksi (mikäli vaimo pysyy tahdissa mukana)!

Kasta uunista tuulleet yksilöt kuumaan voi-maitoseokseen. Anna piirakoiden olla leivinpaperin päällä äläkä pinoa niitä päällekkäin. Saattavat nimittäin tarttua toisiinsa kiinni. Anna jäähtyä ilman liinaa, etteivät pehmene.

Maistuvat ihan sellaisenaankin, mutta munavoihan perinteisesti kuuluu tähän. Ja se huoltamoiden persiljatupsu!

lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Monen maun marjapiirakka

Tässä tämä lupaamani marjapiirakan ohje. Ihan peruskamaa, paitsi että löysän ruokakerman käyttäminen tekee piiraasta mehukkaan, eikä mitään kastikkeita tarvita. Hillosokeri sitoo marjoista tulevan nesteen mukavasti ja jäähtyneenä saa leikattua kauniita palasia. Marjoiksi sopivat melkein mitkä vaan, mutta tässä ohjeessa ideana on mansikan makeuden ja puolukan happamuuden sopusointu. Eli teepä näin:

1 muna
1 dl sokeria
1 dl kermaa/Flora ruoka
1/2 dl sulatettua margariinia tai voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1,5 dl kermaa/Flora ruoka
1 muna
1 dl hillosokeria
1-2 tl vanilliinisokeria

Pinnalle:
itse tehtyä mansikka-mustaherukkahilloa
mansikoita
puolukoita
hillosokeria

1. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää kerma ja rasvasula.
3. Lisää vehnäjauho-leivinjauheseos.
4. Levitä taikina piirasvuoan pohjalle.
5. Sekoita kerma, muna, sokeri ja vanilliinisokeri.
6. Levitä hillo pohjalle.
7. Lisää kermamössö varovasti, ettei sekoitu pohjan kanssa. Joku tietysti esipaistaa pohjaa, minä en.
8. Ripottele päälle mansikat ja puolukoita.
9. Vielä ripaus hillosokeria pinnalle.
10. Paista piiras 200 asteessa 35-40 minuuttia.
11. Jäähdytä hyvin jääkaappikylmäksi.

Itse käytän jäisiä marjoja pakkasesta (kesän satoa). Flora Ruoka 7% käy myös hyvin, ei vähiten sopivan kokonsa ansiosta, vaan NE LINJAT!

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

Marjoja! Piirakkaa!


Erinäisistä syistä johtuen on päivittäminen jäänyt. Blogi nyt vaan sattuu olemaan helppo tapa kertoa muillekin hyviä reseptejä! Toivottavasti -rakkaat seuraajat- jaksatte edelleenkin odottaa sitä PARASTA!

Noh, nyt on sadonkojuun aika, nimittäen pakastimesta. Tämä kesä oli täällä Lapissa harvinainen, aikaisen kevään tulon myötä. Mansikat, viinimarjat ja puolukat täyttävät pakastimen.

Erittäin mukavia asioita tällä viikolla: Kuulin enoni tykästyneen ruuanlaitoon, mistä onnittelut! Muutaman "miesten ohjeen" voisin hänelle lisätä, ja sain tänään 20,1 kiloa kotimaisia omenoita omalta äidiltäni! Kyllä kotimaiset omenat ovat sitä parasta ainetta..omenapiirakkaan!

Viikonlopun aikana palaan ohjeiden muodossa asiaan. Terveisiä enolle ja äidille!
Muuten, kommentteja ym. viestejä VOI lähettää klikkaamalla "comments" -kohtaa..

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Isännän riistamausteseos

Tapanani on pitää valmiina kaapissa itsetehtyä riistamausteseosta, josta on näppärä lisätä makua riistaruokiin. Minään yleismausteena en sitä käytä, etteivät kaikki mahdolliset läskit maistu samalta. Jokainen voi kokeilun jälkeen säätää ainesten suhteet maun mukaiseksi. Itse teen aina reilun annoksen kerralla näin:

2 osaa katajanmarjaa
1 osa maustepippuria
1 osa valkopippuria
1 osa mustapippuria
2 osaa viherpippuria
2-3 laakerinlehteä, koosta riippuen
rosmariinia
timjamia
valkosipulia rouheena (ei liikaa)

Aineet mortteliin ja hommiin!

Huomaa, että suolaa ei seokseen tule. Yleensä en osta mausteita, joissa on suolaa. Parempi säätää suolaisuus näppituntumalla. Eikä suolaa aina välttämättä edes laiteta samaan aikaan kuin muita mausteita.

Katajanmarjat vaativat 2 vuotta kypsyäkseen. Ensimmäisenä vuotena (kesänä) ne ovat vihreitä ja muuttuvat toisena vuonna tumman sinertäviksi. Tästä syystä puussa/pensaassa on kahdenvärisiä marjoja. Nyt on hyvä aika käydä poimimassa tummat pois ja kuivumaan avonaiseen astiaan ja tarkastaa ensi vuoden sato vihreiden marjojen määrästä. Katajan oksat ovat näyttävää somistetta puolukoiden/pihlajanmarjojen kanssa riistapöperöille!

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Punaviinissä marinoitua riimiporoa

Nimimerkki Rosmariininoksa kyseli otsikon mukaisen herkun teko-ohjeita. Niinkuin ruuanlaitossa yleensäkin, reseptejä on yhtä monta kuin kokkaajiakin. Lihana voi hyvin käyttää naudan tai possun sisäfilettä, porosta ulkofile tai sisäpaisti ovat sopivia. Sisäfile taas on turhan kallista eikä siitä riitä kuin kerta-annokseen!

Tarvitaan siis:

  • terävä veitsi/leuku
  • naudan/poron/possun lihaa ½ kg
  • karkeaa merisuolaa
  • sokeria
  • kokonaisia musta-, puna- ja viherpippureita
  • timjamia/rosmariinia/salviaa
  • punaviiniä
  • pakastin
  • malttia

Lihasta poistetaan kalvot ja muut roippeet tarkasti pois, jonka jälkeen kuivataan talouspaperilla. Tee huhmareessa mausteseos, johon käytät em. pippureita ja kuivattuja yrttejä, ruokalusikallisen verran kutakin. Hiero suola, mausteseos ja sokeri (1 rkl) lihan pintaan. Suolan määrähän on makuasia, mutta tähän(kin) ruokaan sitä pitää käyttää paljon. Ehkä 50 g olisi sopiva. Suurin osahan liukenee punkkuun. Ota vahva pakastuspussi tai mallia Minigrip, johon kaadat desin/kahden verran punkkua. Laita maustettu liha pussiin, pussi kiinni niin, ettei jää ilmaa ja pyörittele, jotta mausteet sekoittuvat tasaisesti. Anna maustua vuorokauden verran, käännä välillä.

Marinoimisen ja graavauksen ero on jäänyt epäselväksi. Monesti tarkoitetaan samaa asiaa ja käytetyt termit vaihtelevat, kuten ohjeetkin. Esim. kalaa graavatessa monet laittavat kalan tiukkaan pakettiin ja painon vielä päälle, jotta kaikki maut ja nesteet puristuisivat ulos! Graavaushan tarvitsee ilmaa/happea toimiakseen. No se siitä, selventää se kuka asiasta tietää.

Vuorokauden jälkeen kiedo liha folioon ja pistä pakastimeen. Älä heitä mausteita ja viiniä pois vaan käytä vaikka kastikkeen tekoon lihalle.

Varttia ennen leikkaamista ota liha sulamaan. Leikkaa kohmeisesta lihasta ohuenohuita viipaleita.

Ruoka sopii alkupalaksi/huikopalaksi miten vaan. Esim. laita isolle, kylmälle tarjottimelle leikattuja siivuja, marinoituja sieniä, suolakurkkuja, tomaattia ym. nätisti esille. Muista uudet pippurit lihasiivujen päälle. Hyvä parmesaani sopii myös HYVIN!

Muuten, punaviinin sijasta voit käyttää esim. konjakkia, calvadosta tai kuivaa sherryä.