perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Lapin pöytä, juhlakäyttöön


Taas viikko vierähtänyt, kiirettä pitänyt. Ei tämä blogihomma sovi minulle, jos päivittäin päivittelisin päivityksiäni. Mutta ohessa lapintyylinen juhlapöytä: pitää sisällääm mm. poronpaistin (tuohessa paistettu), tietysti suolakalaa (eli siikaa ja lohta), punaviinissä graavattua riimiporoa (ulkofileestä), keitettyä poron kieltä, porolihapullia kylmänä, säilöttyjä suolakurkkuja ja muita herkkuja. Lisänä erilaisia kylmiä kastikkeita ja tietenkin, puolukkaa. Liinan alla on muuten ohrarieskaa.

Toki em. sapuskat ovat hieman liian hienoja arkikäyttöön, mutta eikös jokaisella joskus ole hieman juhlan aihetta? Porosta voin kertoa joskus myöhemmin ja tarkemmin raaka-aineena.

Nyt, jos mielenkiinto heräsi johonkin näihin ruokiin, niin palutetta vain, niin kerron miten itse tein ja pistetään blogiin.

Tuli muuten vitsi mieleen tuosta blogini nimestä:
Menin torille, jossa kauppias myi työrukkasia. Ensin lupasi kuudet parit samalla hinnalla, mutta kun tingin, niin sain KOLMETTOISTA parit! Mies oli varmaan harmissaan kun tingin niin kauan ja kysyi: "Laitetaanko pussiin vai vedätkö käteen?"
Pyysin laittamaan pussiin.



perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Sitruunalohta, uusia perunoita, inkivääriomenoita ja kesäherneitä


Tuli kesällä ostettua oikein norjalaista kassilohta fileen verran. Siitähän riittää moneen ateriaan, ainakin pienelle ruokakunnalle. Itse laitoin puolet suolakalaksi (josta joku toinen kerta) ja lopusta loihdin sitruunaisen herkun kasvimaan antimia käyttäen. Tarina menee näin:

Teroita veitset. Poista fileestä ruodot ja vatsapuolen rasvainen osa, pari senttiä. Leikkaa nahka pois. Älä sahaa edestakaisin, vaan reilulla vedolla ja juuri teroitetulla veitsellä homma onnistuu. Muista pitää kiinni nahasta (ei lihasta)! Leikkaa lohi sentin-puolentoista siivuiksi.

Kuumenna kasari tai muu reilunkokoinen paistinpannu. Itse käytän kalapannuna -ja vain kalapannuna- emaloitua valurautapannua. Puukahvan voi näppärästi pyörittää irti uunikäyttöä varten. Nyrkillinen voita kattilaan! Käristä kalalle kunnon rapea pinta. Lisää merisuolaa reilusti (kalassa täytyy olla sitä paljon), sitten lohkottua kevätsipulia varsineen, puolikas sitruunan mehu ja raastettua kuorta. Tähän ruokalajiin kuuluu olennaisesti vahva sitruunan maku, joten lisäsin toisen sitruunan puolikkaan lohkoina (tietysti kuorineen) mukaan. Lisää purkki kasvirasvatsydeemiä (oikeat kokit käyttävät oikeaa kermaa ja ovat aina oikeassa). Ja nyt tulee se jippo: Sekoita tunisialaista harissaa tai muuta suutapolttavaa punapippurisoosia/chiliä, oliiviöljyä, suolaa, valkosipulia, punaviinietikkaa ja hieman sokeria/siirappia. Tätä mössöä laitetaan niin paljon kuin sielu sietää, sillä sitruunan ja chilin liitto on jumalainen! Tuoretta tilliä päälle ja odottelemaan kun kuoriperunat kypsyvät.

Hae kasvimaalta/kaupasta herneitä, pilko hapan omena ja paista voin, balsamicon, suolan, inkiväärin ja siirapin kanssa kasarissa. Jätä herneet al dente, joka muuten tarkoittaa hampaita vasten eli puruvaraa pitää olla! Kaunis kesäinen vihersalaatti ja patonki sopivat myös mukaan.

Juomana vesi tai proletaareille sun muille maanomistajille hapokas valkoviini, mieluiten Alsacen alueelta (esim. Pfaffenheim).

Ja ei kun ääntä kohden eli käkättimeen!

Welcome to La Panen!

Tervetuloa Lapasen blogiin, johon säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoittelen niin maailman parhaita reseptejä kuin onnistuneita kokeilujakin.
Tämä innostus blogeihin alkoi vasta muutama kuukausi sitten, koska jääräpäisesti ja tietoisesti vastustin netin tuloa tähän taloon. Olin saanut tarpeekseni koko touhusta aikaisemman työni vuoksi. Ja olihan minulla nettiyhteys kotona jo vuonna 1992, joten ei enää jaksanut innostua.
Himolla Pastanjauhantaa ym. ruokablogeja seuranneena kannan siis minäkin oman vaatimattoman korteni kekoon.
Kuvat otan kamerakännyllä, jotka usein ovat epätarkkoja läheltä otettuna, mutta viis siitä! Sama epätarkkuus jatkuu resepteissä: Tuskin laitan montaakaan reseptiä, joissa ainekset mitataan pilkulleen. Tärkeimmät mitat ovat hyppysellinen ja kourallinen, ja suureet vähän ja reilusti! Ensimmäinen ohje on luvassa pian!

Koska olemme ihmisiä ja osaamme puhua ja kirjoittaa, toivon aktiivista keskustelua hyvään ruokaan (ja muuhunkin) liittyen!

Varoitus: Tässä blogissa en tule julkaisemaan yhtään mautonta (piti kirjoittaa paskaa, mutta en kehdannut) reseptiä, joten pidetään yhdessä tasoa yllä (joka suhteessa)!